Ruoka ja ravinto

Tämä hoitomuoto- ja paikka voi olla sinun lapsellesi oikea mikäli arvostat
koti- ja lähiruokaa ja luomua.

Terveellinen ja puhdas ravinto on lapsen yksi tärkeimmistä perustarpeista.
Se on meille todella tärkeä asia ja siihen panostetaan. Ruokailut tuovat iloa
ja toisinaan myös haastettakin varhaiskasvatukseen.


Pohdimme yhdessä miten ruokailusta tehdään mukava virkistyshetki päivään,
unohtamatta pohtia millaisia ovat kauniit ruokailutavat, jotka tekevät hetkistä
vieläkin mukavampia. Mielenkiintoista on myös miettiä mistä ruoka tulee ja
miksi esimerkiksi eri ruokaineita syödään eri aikoina vuodesta.

Pyrimme tekemään jokaisesta ruokailuhetkestä lapselle mieluisan ja positiivisen
kokemuksen kannustaen ja tukien. Meillä ei kenenkään tarvitse tulla ruokapöytään
murehtien sitä onko joskus jotain sellaista ruokaa tai ruoka-, raaka-aineita, joista ei
pidäkään ja niitä joutuu haluamattaan syömään. Kaikilla pienillä ja joskus vähän
suuremmillakin meistä varmasti sellaisia on.

On hienoa kokeilla välillä jotain uutta, mutta kannustaen ja tukien, ei pakottaen.
Tärkeintä pienelle ihmiselle on se, että ruokailuhetkistä jää positiivinen kokemus.

Uskomme, että näin myös uusien ruokien ja ruoka-aineiden kokeilu tuntuu aina
mukavammalta. Mikä onkaan mahtavampi tunne kun saa kehut ja aplodit kun
uskaltaa maistaa jotain ihan uutta.

Tarjoamme parhaamme mukaan laadukasta itsetehtyä kotiruokaa, luomua ja
kotimaisuutta suosien.

Ryhmäperhepäivähoito ILO tarjoaa kokopäivähoidossa olevalle lapselle
aamupalan, lounaan ja välipalan.

Aamupalalla aina: puuro vaihtuen (mm. kaura-, monivilja-, manna-, uuniriisi-,vispi-,
marjapuuro), leipää, leikkelettä/juustoa, juoma (maitojuoma, kauramaito, vesi) sekä
vaihtelevasti välillä näiden lisäksi hedelmää, juureksia, marjoja, mehukeittoa sekä
välillä on ”spessuaamupala” eli lapsen valinnan mukaan mysliä/muroja tms.

Ja on meillä välillä herkuteltukin vähän lettujen, munakkaan, vohvelien ja hillonkin
kera. Olemme myös todistaneet miten paahtoleipä ja Nutella ovat mahtava yhdistelmä
suun lisäksi pienien kasvojen ja käsien ”tuunaajana”.

Lounas:
Vaihtelevasti eri muodoissa kanaa, kalkkunaa, kalaa, lihaa, riisiä, pastaa,
perunaa ja muita juureksia ja vihanneksia. Lounas sisältää aina salaatin eli paino-
tamme niin, että yleensä lounaalla on juurekset ja vihannekset edustettuna ja väli-
palalla hedelmät. Olemme kokeilleet myös vähän erikoisempia ruokia mm. härkä-
papua, nyhtökauraa sekä muita kasvisruokia, poronkäristystä ja riistaa.

Perjantaisin meillä on aina lasten odottama jäätelöpäivä eli jokainen saa lounaan
jälkeen jälkiruoan. Juomana on toki maitojuoma/ kauramaito/ vesi.

Välipala:
Vaihtelevasti leipää, näkkileipää, hapankorppua, riisipiirakoita, erilaisia
hedelmiä (vähintään 2-3 vaihtoehtoa, välillä hevi-päivä eli useita hedelmiä ja
vihanneksia, joista lapsi voi valita), jogurttia, rahkaa, manteleita/pähkinöitä.

Välillä vähän voidaan herkutella, vaikka pannarilla tai olemme leiponeet itsellemme
mm. sämpylöitä, pullaa tai keksejä.

Mikäli vanhemmat toivovat, niin jäätelöpävänä sekä lasten syntymäpäivinä toiveesta
oman lapsen herkuttelua voidaan rajata ja tarjota sokeriton herkku tms.

Perjantaisin lapsi saa pienen perjantaiyllätyksen, johon myös vanhemmat voivat

vaikuttaa. Se voi olla pieni tikkari/makeinen, rusinapaketti tai muu yllätys.


Mikäli huoltajat antavat luvan niin lapsi valitsee vaihtoehdoista sen itse.